perjantai 12. huhtikuuta 2013

Lämpimikseni listailin lempijuttuja


Tänään tuntuu siltä, että minun pitänee julkistaa 21 lempiasiaani. Ehkä siksi, että pysyn
hyvällä tuulella ja saan aikani kulumaan miettiessäni lempparijuttuja, ehkä siksi, että noin
kuukauden kuluttua minulla on syntymäpäivät. En tiedä miten se liittyy mihinkään.
Todennäköisesti haluan vaan väkisin saada kirjoitettua ulosantiani mahtaviin intternetin
syövereihin, nyt kun olen poistanut itseni (luultavasti vain väliaikaisesti) facebookista.

1.Lempiherkku?
- Joka ikinen kerta kun kävelen irtokarkkihyllyjen ohi, hamuilen katseellani joka puolelta
kirpeitä salmiakkitähtiä. Voin sanoa, että mikään ei niiden kuningasasemaa tule minun
mielessäni haastamaan vielä pitkään aikaan. Olen myös aina ollut heikkona munkkeihin ja
Dracula-pastilleihin. Parempi olisi kysyä, että mikä on inhokkiherkkuni, mutta koska ajattelin
pitää tämän päivityksen positiivisena, niin en vastaa siihen muutakuin että viineri.
2. Lempimusiikki?
- Tämäpäs kävi heti kiusalliseksi. Jokainen joka on joskus autoni vaikutuspiirissä ollut,
tietää että minulla on tapana kuunnella autossa kaiken maailman teinijollotuksia, mitä nyt
sattuu milloinkin pinnalla olemaan. Oikeastaan valehtelin, sillä kuuntelen kaiken maailman
vuosia sitten vanhaksi menneitä kuluneita teinijollotuspopituskappaleita, tärykalvot
repaleisena valkoista lippua anovasti heilutellen. Ipodista kuuntelen nykyään lähinnä
Distillersiä, Ramonesia ja Ne Luumäkiä. Kotona kuuntelen musiikkia vaihtelevasti.
 3. Lempipiirretty?
- Haluaisin vastata että Muumilaakson tarinoita, mutta oikeastaan jos vastaisin niin,
tarkoittaisin Muumi-kirjoja. Pienenä tykkäsin Prätkähiiristä, mutta nyt olen tipahtanut
niistäkin vähän kärryiltä. Vastaan nyt niin perusvastauksen kuin olla ja voi: "Simpsonit ja
South park."
4.Lempijuoma?
- Ihan vesi, koska olen niin hirveän terveellinen ja raikas ihminen ja vesi vanhin voitehista ja niin edelleen. Tykkään myös oluesta, lemppareina Sandels ja Koff. Oon myös tässä lyhyen
mutta ytimekkään työurani aikana oppinut olemaan riippuvainen kahvista, ihankun tähän
lisää addiktioita olisi vielä tarvittukin. Eli kahvi kanssa.
5.Lempiruoka?
- Kaikki menee ku vaan on tarpeeks kovat mässyt päällä. Mun normivastaus varmaan olis
jotain tyyliin kotiruoka, mutta tykkään mää välillä syödä jotain ei-niin-kotiruokaakin. Ei
ruualla nii väliä, kunha seura ja fiilis on kondiksessa niin syön vaikka ulostetta. Menipäs tää
homma nyt filosofiseks.
6.Lempikirja?
- Kuulun siihen ikäpolveen, joka herkistyy aina muistellessään, kuinka ei saanutkaan 11-vuotiaana kutsua Tylypahkaan. Oon myös yllättänyt itteni lähivuosina lueskelemassa tosi
historiallisia juttuja.
7.Lempikauppa?
- Joku pelottava osa minussa vaatii mua todistelemaan K-kauppojen puolesta, kun niistä
saa plussapisteitä. No lähikaupoista kyllä K-kauppa on palvellut parhaiten. Oon aina tykkäilly kirpputoreista kanssa. Motonet puolestaan on kuin suuri ja tutkimaton aarreaitta. En oikein osaa lähteä vertailemaan.
8.Lempivaate?
- Löysin just kirpparilta hupparin missä lukee että "Drive it like you stole it" ja se oli musta
tosi osuva. Oli ihan pakko tykätä. Sit yks mun kestosuosikki on semmonen perus Ramones t-paita mistä oon repiny hihat pois ja se on jotenkin tosi kesänen. Mulla on tosi paljon siistejä t-paitoja! Lempparihousut on pääosin kavereitten vanhoja.
 9.Lempimaa?
- Paha sanoo kun oon asunu vaa Suomessa. Ei oo oikein vertailukohtaa tälle. Puuhamaassakin oon käyny vaan kerran, kun toisen kerran oli niin paljon lunta ettei päässyt aitojen yli. Parin vuoden päästä vastaan tähän uudestaan, ja sanon että Panama. Sillon ollaan asuttu siä jotain puoltoista vuotta ja mulla on vertailukohtaa.
10.Lempieläin?
- Kissat, koska en osaa päättää että onko ne ihan typeriä pölkkypäitä vai jotain sankareita. Koirat, koska niiden kanssa voi kokea syvää yhteenkuuluvuutta. Sudet, ihan periaatteen vuoksi. Saukot, koska ne on kadehdittavan iloluontosia. Apinat, koska niistä tulee mun pikkuveli mieleen.
11.Lempipuhelinmalli?
- Se Samsungin jotain kakskymppiä maksava perusmalli, millä pysty vaan soittaan ja laittaan viestiä. Se oli aika hyvä. Nyt mulla on joku kosketusnäytöllinen Nokialaisen Asha, ja se sammuilee yhtenään ja on hankala. Tavallaan haaveilen vaa semmosesta perus lankapuhelimesta, en vaan usko että pärjäisin jos en tietäis että kuka mulle soittaa.
 12.Lempiväri?
- Mun mielestä kaikki värit on pääasiassa hienoja. Semmonen Fazerinsininen-sininen on varmaan se semmonen lemppari-lemppari. En tosin tykkää siitä oikein missään, esimerkiksi sen väristä vaatetta en päälleni osaisi kuvitella. Lempivärini riippuu asiayhteydestä, sanotaanko näin.
 13.Lempiautomerkki?
- Oon ajanu monenlaisilla, ittelläni on aina ollu ranskalainen menopeli alla. Ensin oli Renault 5 gtx, vuodelta -89. Siinä autossa oli sitä ajamisen tuntua, ja sen lähemmäs rappioromantiikkaa ei auto voi päästä. Todellinen Punainen paholainen. Sen jälkeen hommasin todellisen ranskalaisen hienostuneen herrasmiehen, Sitikan Xantian. Sillä kun ajoi vaikka kuoppaan tai hidasteeseen, ei sen kaasujousitukset olleet moksiskaan. Turhaan en sitä Black pearliksi kutsunut. Nyt ajelen Pökötillä, sehän kai kuuluu tähän
jatkumoon. Sen nimi on vain White horse. Ajattelin kyllä joskus katkaista tämän ranskalaisajokkien noidankehän ja hommata Datsunin (100A, Sunny tms) tai vanhanliiton Bemarin. We'll see. 
 14.Lempikukka?
- Kaikki käy, en oo lajikkeista ennenkään nirsoillu. Lupaan tehdä empiirisen tutkimuksen aiheesta, kun meen kesällä Damiin.
 15.Lempilevy?
- Jos tällä tarkoitetaan cd-levyä, niin en kyllä tiedä mitä vastaisin. Varmaan joku mun
itsepolttama autopopituslevy, mikä sisältää kaikkea Carly Rae Jepsenistä Rammsteiniin ja
Adam Lambertista Kohu-63:en. Sitten tykkään kaiken maailman rentoutuslevyistä. Ollaan
nukkumaan mennessä kuunneltu mm.delfiinien käkätystä, sademetsien ääntä,
kissanpentujen miukumista, susien ulvontaa ja vaikka mitä. Harmittaa vaan kun ei mistään
oo löytynu auton moottorin tasasta hurinaa, siihen nukahtais tosi helposti. 
 16.Lempinäyttelijä?
- En oikein osaa sanoa lahjojen perusteella. Tietty nää perus Johnny Deppit ja Jack Nicholsonit. Yleensä en kiinnitä huomiota erityisen hyviin suorituksiin, koska ne on niin uskottavia. Huomaan vaan erityisen huonot, esimerkiksi vaikka Harry Potteria lämpimästi rakastankin, niin se on huonosti näytelty. Myös: Kristen Stewart. Ihana, seksikäs ja kaikin puolin mahtavan oloinen tyyppi, mutta näytellä se ei kyllä mun mielestä osaa. Lisäyksiä huomattuani seuraavan kysymyksen: Hugh Laurie, Jari Salmi.
 17.Lempitv-sarja?
- House, se on niin pimeen hauska. En oikein erityisesti seuraa mitään säännöllisesti, mutta en vaihda pois jos tulee Pulkkinen, luontodokkareita, Koirakuiskaaja tai Simpsonit. Satunnaisesti myös Kumman kaa on viihdyttävää, siinä on niin kesäset maisemat.
 18.Lempielokuva?
- Kovasikajuttu on kyllä sikakovajuttu. Mulla on myös paljon semmosia jumiutuneita lemppareita niinku Indiana Jonesit, Autot, Pauline & Paulette, Jurassic parkit, Thelma ja Louise, Ponterosa, Taru sormusten herrasta, Saimaa-ilmiö, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, Fight club, Transformers.. luultavasti en tuu pääsemään noista lopullisesti eroon. Ja lista jatkuu.
 19.Lempivuodenaika?
- Oon aina luullu inhoovani kevättä, mutta tässä viimevuosina olen huomannut, että kummasti sitä piristyy heti kun niistä talvikuukausista pääsee ohi. Kesähän se ehdoton lemppari tietysti on, koska ei tarvi pukea hirveästi päälle ja voi hillua ulkona yömyöhälle ilman että kukaan ihmettelee. Oon aina tykännyt uimisesta. Syksy on kyllä mukava kanssa, pimeät mutta lämpimät syysillat on niin tunnelmallisia, että vähemmästäkin paatunut sydän heltyy. Tällä hetkellä en pysty huijaamaan itteeni tykkäämään talvesta, mutta syksyn tullen
luultavasti oon ihan mielissäni sitten kun lunta tulee. Kaikissa on puolensa, mutta talvi saisi kyllä olla pari kuukautta lyhyempi.
 20.Lempijuhla?
- Mun synttärit tietysti! Silloin kaikkien pitää huomioida minua ja vain minua, ja saan kerrankin paistatella hyvällä omallatunnolla huomion keskipisteenä. Tykkään lähinnä noistapakanallisista juhlista niinku vapusta ja juhannuksesta, vaikka en mikään jumalanpilkkaaja olekaan. Jotenkin vaan pakotettu harras tunnelma saa mut aina vähän varpailleni.
 21.Lempilautapeli?
- Kaikki versiot Aliaksesta on hyviä. Oikeella porukalla mikä vaan menee, mutta lisään joukkoon myös Imagon ja Fingerpori-pelin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti